"Punk / Hardcore / Indie aus Schweden"
info
rekords
varasto
kontakt
|
|
 info
VENE-yhtyeessä teitä viihdyttävät tontteineen
Lassi - kitara/vowels,
Anttoni - basso,
Mikko - rummut
ynnä osa-aikaisesti
Tuomas - laulu
Bändi sai alkunsa joskus vuoden 2003 loppupuolella Mikon ja Lassin yhteisenä terapiaproggiksena. Ilmaisu haki suuntaansa, kunnes alkukeväällä 2005 nauhoitetun heikohkon demon myötä osaset alkoivat loksahdella paikalleen ja VENE ikään kuin löysi itsensä. Ensimmäinen julkaisu, kymmenen biisiä ja yhtä monta minuuttia kestävä "Hakanisti", puskettiin ulos tammikuussa 2006. Saman vuoden lokakuussa pienlevy-yhtiöt Zerga, If Society, S.U.P.O Records ja Verdura yhteisjulkaisivat yhtyeen ensimmäisen virallisen levyn "Pimeä puoli".
VENE on pohjoisen Hero Dishonest ja Fun -rip off Radiopuhelimet -twistillä. Rakastamme DIY:tä ja indie-meininkiä, jotka kummatkin ovat parhaillaan muodissa ja palvelevat pyhää tavoitettamme saada homona massia, pesää, cräckiä ja mirhaa. Me olemme ihan leppoisia veijareita ja soitamme missä vain, kunhan väki tulee sisään omasta tahdostaan eikä halaja akateemista rokkibändiä, joka on aloittanut uransa Deep Purplen ja Metallican ikivihreitä sävellyksiä tapaillen. Skeneistä me ei ymmärretä mitään, emmekä näe yhtäkään hyvää syytä miellyttää väkisin. Musiikissa tärkeintä on itsensä ilmaiseminen.
Referaatti: sekoboltsimetelibändi Oulusta. 'Nuff said.
|
 sivuista
Näiden sivujen pitäisi toimia kaikilla 2000-luvun puolella ostetuilla tietokoneilla. Sivut on testattu Firefoxilla ja Internet Explorerilla. Resoluutiota olisi hyvä olla ainakin 800x600 ja värejä 16 miljoonaa. HTML-osaamiseni on erehtymätöntä, joten jos ei toimi, oma vikas.
t. Lassi
|
© VENE. Kaikki oikeudet pidätetään.
|